Mummoni muistolle

Vietin lapsuudessani paljon aikaa Hämeessä mummoni luona. Olin silloin ala-aste ikäinen ja vanhempani olivat kiinni työkuvioissaan kesäisin.

Uskon että mummolani on vaikuttanut elämääni enemmän kun uskonkaan ja monet siltä ajalta havainnoimani asiat vaikuttavat elämääni voimakkaasti vielä tänäkin päivänä.

Mummoni syntyi vuonna 1914. Hänen lapsuutensa oli vaikea. Lapsia myytiin siihen aikaan huutolaislapsiksi ja myös mummoni joutui kokemaan tämän kohtalon. Monien elämänvaiheiden ja perheenperustamisen jälkeen mummolla oli mahdollisuus asettua omaan taloonsa. Talo oli vanha hirsitalo jota ympäröi rehevä puutarha, navetta, vaja ja sauna. Naapurissa oli maataloja ja heti mäen takaa häämötti suuri metsäalue.

Mummo eli hyvin yksinkertaista elämää joka oli kuitenkin mielestäni erittäin rikasta. Teimme koko päivän askareita; hoidimme kasvimaata, ruokimme kanoja, kävimme tervehtimässä naapureita. Mummon kylmäeteinen notkui kerättyjä metsän antimia; mustikoita, puolukoita, viinimarjoja ja myöhemmin kesällä myös sieniä. Kun kävimme kylässä otti mummo mukaansa marjoja. Vastalahjaksi hänelle tarjottiin maitoa, jauhoja ja villalankaakin. Tällainen vaihtotalous tuntui toimivan hyvin.

Muistan että peruna ei ole maistunut koskaan niin hyvältä kun poimimme sitä suoraan kasvimaalta päivälliseksi. Piha oli myös täynnä erilaisia kukkia. Ainoastaan kapea polku mutkitteli terassilta navetalle. Muuten koko piha-alue oli hyödynnetty hyöty- ja koristekasveille ja ison kompostikasan päällä kasvoi valtavia kurpitsoja.

Kesien kohokohta oli kuitenkin päästä tervehtimään heti tien toisella puolella olevaa hevosta. Toivoin aina kovasti että se tulisi lähelle aitaa. Hevonen oli suomenhevonen. Sillä oli valtavan iso pää. Kun maltoin odottaa rauhassa se tuli aidan viereen ja antoi silittää.

Isäni kertoi miten tärkeä tehtävä suomenhevosilla oli ollut sodassa. Naapurissakin oli ollut aikoinaan sodasta selvinnyt hevonen. Vaikka hevosilla oli siihen aikaa tärkeitä työtehtäviä maataloissa annettiin tämän sotahevosen viettää eläkepäivät rauhassa ilman työvelvoitteita.

Päivät olivat täynnä mielekästä tekemistä ja kun päivän askareista oli suoriuduttu siirryttiin tekemään käsitöitä. Itse värjätyistä villalangoista syntyi kauniita villasukkia joita mummo sitten jakoi lahjaksi jouluna.

Mieleeni painui myös mummoni vanhan talon kauniit yksityiskohdat sekä käsin tehdyt puuesineet joita ennen tehtiin rauhassa talvella kun siihen vapautui aikaa. Ehkä mummoni torppa on vaikuttanut myös siihen että viehätys vanhoja taloja kohtaan on edelleen niin vahva ja erityisesti juuri tämä käsityön jälki niissä.

Halusin kunnioittaa Tuuliharjassa mummoni muistoa koska se mitä ammennamme tähän konseptiin juontaa juurensa isosti näistä muistoista.

Tiina Wikholm